
27.06.2010
Justuksen kanssa ollaan käyty jo muutamaan otteeseen rannalla, kovasti näyttää herra vedestä pitävän.
Hyvin ori jaksaa kesästä huolimatta työskennellä ja keskittyä oppimiseen. Energiaa touhuamiseen tuntuu tältä nuorelta herralta löytyvän vaikka kuinka paljon.
Jussi tuntuu olevan varsin sopeutuvainen luonne, sillä muutaman kerran Justuksen kanssa kävimme myös ulkomailla kouluttautumassa erilaisiin kulttuureihin - vaikka tosin en usko hevosen välittävän juurikaan erilaisista kulttuureista. Eipä Justus erityisemmin stressaantunut, kun vanhat tutut tallikaverit ja Suomen maisemat vaihtuivatkin erilaisiin ja tallitkin olivat hieman erilaisia kuin mitä kotitalli on. Iloisesti Justus taas Suomessa tervehti kotitallinsa väkeä, niin neli- kuin kaksijalkaisiakin.
Tällä kertaa tällainen pieni "kesäkirjoitus", toivottavasti taas viimeistään ensikuulla kerkeän Justuksen kuulumisista kirjoittaa.
19.05.2010
Taas päiväkirjamerkintä, yritän vähintään kerran kuussa saada jotakin kirjoitettua.
Tänään orin kanssa käytiin tuttuni ja tämän hevosen kanssa työskentelemässä. Ori jaksoi hienosti keskittyä tehtäviin, vaikka kaveri olikin tamma. Hienosti muutenkin meni Jussin kanssa, herra on nopea oppimaan ja kiinnnostusta riittää hyvin, ainakin kunhan ei koko aikaa jauheta samaa. Muidenkin käsittelyssä ori on nyt ahkerasti ollut, hyvin toimii ja tottelee. Koiratkaan eivät enää ole Justukselle minkäännäköinen ongelma. Kissoihinkin ollaan tutustuttu, eipä Justus niistä ollut kovinkaan hämillään.
Ahkerasti oria ollaan totutettu kaikenlaiseen uuteen ja myös niihin jo tutumpiinkin, hienosti ori on ottanut kaiken vastaan turhia hötkyilemättä - muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Ori nauttii ulkoilusta, oltiin sitten töissä tai vapaa-ajalla. Ori tulee kyllä mielellään myös sisälle, ei tarvitse muuta kuin huutaa oritta ja pian tämä komea ilmestys tuleekin portille. Palkinnoksi Justus on saanut välillä porkkanaa tai heppanamuja, mutta yleensä taputus ja kehut riittävät.
Justus on kyllä mukava ori, jonka kanssa kyllä jaksaa puuhailla.
22.04.2010
On se kyllä mukavaa, kun menee hevosensa luokse ja saa iloisen vastaanoton. Justus on osoittautunut jo varsasta lähtien sosiaaliseksi ja mukavaksi kaveriksi, jonka kanssa ei aika kyllä pitkäksi tule. Uusiin asioihinkin nuoriherra tutustuu jo ihan mielellään, vaikka hieman jännittäisikin.
Tänään orin kanssa käväisimme vähän normaalia pidemmällä maastossa, taluttaen tietenkin. Ohikulkijoita ori olisi niin kovin mielellään mennyt tervehtimään, mutta vain muutamaan Jussin kanssa tutustuttiin. Koiriakaan ei Justus enää jännitä niin paljoa kuin mitä nuorempana. Pyöräilijätkään eivät enää aiheuta tuijottelukohtausta eikä sen pahemmin muutakaan ongelmia. Nyt huhtikuussa Justuksella on lepoa, joten ori oli haljeta innosta kun pääsi hieman kauemmas kotipihastaan.
Pääsipä Justus näkemään hieman erilaisia maisemia ja paljon katseltavaa olikin. Fiksusti herra kuitenkin käyttäytyi tilanteessa kuin tilanteessa, vaikka hieman muutama asia oria pelottikin... Tallissa sitten oltiin taas hieman tylsistyneen oloisia ja tallia kohti kääntyessä Justus tahtoikin hieman hidastella. Miksi kääntyä takaisin, kun kerta voisi vielä jatkaa?
Justuksen luona on vieraillut taas muutamia uusia ihmisiä, edelleen innoissaan lisärapsutuksista herra jaksaa olla. Justus osaa myös käyttäytyä muidenkin ihmisten seurassa ja ori onkin mukavan itsenäinen siinä mielessä, että uskaltaa kyllä lähteä vähän vieraampienkin mukaan järjestämättä kohtauksia. Kuitenkaan vieraiden kanssa ei ori tahtoisi tallikaveriensa luota lähteä, jollei sitten joku ole vieressä. Reipas ja mukava kaveri tämä Justus kyllä on, ja olen kyllä iloinen että tähän herraan päädyin ostaessani hevosta!
10.03.2010
Voih - taas on liian pitkä aika vierähtänyt viime päivityksestä. Pitäisi Justustakin tutustuttaa lisää ulkomaailmaan vaikkapa valmennusten kautta, kunhan vain saisin itse jotakin aikaiseksi. Taisin tuon sanoa viime päiväkirjamerkinnässäkin...
Justuksen kanssa muuten sujuu hyvin. Oripoika jaksaa juoksuttaa omistajaansa paikasta toiseen päivät pitkät. Hermot ovat useasti koetuksella tämän vilkkaan, ilkikurisen ja fiksun herran kanssa. Mutta kyllä on palkitsevaa, kun katsoo tyytyväistä hevosta kaiken vaivannäön jälkeen - ja useasti rapsuttelijat (ja omistaja myös) palkitaan kuolapusuilla ja haleilla (joiden aikana kätevästi katsotaan löytyisikö namipaloja pikku-Jussille).
Taas yksi lyhyt merkintä, pahoittelen.
21.02.2010
Taas päivityksestä on vierähtänyt jo jonkin aikaa - omasta mielestäni liiankin kauan, mutta mutta...
Justuksen kanssa työskentely on taas aloitettu ja ori kehittyy hyvää vauhtia. Varsin fiksu ja mukava kaveri oppimaan, vaikka välillä pitää kepposia keksiäkin. Justus on myös puuhaillut muidenkin ihmisten kanssa paljon, eikä ori enää jännitä niin paljoa uusia tuttavuuksia. Päin vastoin, yleensä Justus tervehtii iloisesti ja tahookin päästä jo nuuhkaisemaan vierailijan taskuja, josko niissä olisi herkkuja.
Justuksen kanssa pitäisi taas käydä jossakin valmennuksessa, kunhan niitä orille jaksaisin etsiä...
17.01.2010
Vihdoinkin sain laitettua ohjasajokurssin kommentit tämän oripojan sivuille. Kommentit kyllä tulivat silloin kun luvattiin, mutta minä en laittanut niitä silloin. Mutta sepä siitä.
Justus on hyvää vauhtia oppimassa kunnon ratsuksi. Tässä kuussa on Justuksella lepokuukausi ja työskelemmekin lähinnä tutustumalla uusiin ihmisiin, paikkoihin ja esineisiin - ihan maasta käsin. Jussi on reipas ja rohkea poika, mutta välillä jotkin esineet ovat kyllä niin mahdottoman pelottavia, että ihmisen pitää mennä edellä: kun pelottava örkki hyppää ihmisen kimppuun, voi itse siis nopeasti pinkoa karkuun. Tähän asti olemme kuitenkin säilyneet suuremmilta örkeiltä ja syömisyrityksiltä. Ja onhan se hassua, kuinka Justus esittää tammoille olevansa rohkeata poikaa sitten, kun ori onkin huomannut ettei se asia tai esine nyt niin vaarallinen ollutkaan.
Puuhaa herran kanssa on kyllä riittänyt. Ensimmäinen "hieman isompi haaveri" tuli, kun Justus kirmaili laitumella tovereidensa kanssa. Ties missä peuhanneet, mutta lääkäri kutsuttiin katsomaan vasemmassa etujalassa olevaa haavaa. Ei mitään erityisen vakavaa, mutta pientä hoitoa sekin kaipasi. Ei haaveri Justusta näyttänyt vaivaavan: seuraavana päivänä orilla oli taas vauhti päällä.
29.12.2009
20 päivää edellisestä päivityksestä, mutta ei tämä meidän menoa haittaa.
Eilen pääsimme mukaan ohjasajovalmennukseen. Justus taitaa kyllä perusasiat ja tarkoitus on kyllä ihan kärryjenkin eteen herra pistää vielä joskus ja mahdollisesti vielä joskus voitaisiin orin kanssa joihinkin ohjasajokilpailuihin osallistua, mikäli taitoa vain riittää. Pääpainotus siltikin tietysti kouluratsastuksessa.
09.12.2009
Viime päivityksestä onkin vierähtänyt jo jonkin aikaa, mutta vielä ori on kyllä omistajansa muistissa!
Ratsuksi kouluttaminen on alkanut hyvin ja Justus näyttää tajuavan, että työnteko voi olla hauskaa - ja mahdollisimman hauskaa ja erilaista koulutuksesta on pyrittykin tekemään! Lyhyissä jaksoissa ja palkiten hyvistä suorituksista, näin jatkamme siis.
Tänään muutimme Justuksen uuteen talliin, joten koulutukset saavat pitää päivän pari taukoa, kunnes tämä herra on kunnolla kotiutunut uuteen kotitalliinsa. Maata ei sentään vaihdettu, edelleen Suomen maisemissa vaellellaan, mutta muutimme siis Kultahuiskuun. Mukaan tuli myös omistajan toinen hevonen muista yksityisistä: domestic-arabi Rashad al Qismat.
16.11.2009
Tänään onkin Justuksen syntymäpäivä! Aamuruoan jälkeen Justusta lellittiin kakulla ja kilttinä hevosena Jussi antoi muillekin kakustaan. Kyllä oli näkemisen arvoista, kun orin omistaja aamulla saapui ja taiteili uusien varusteiden ja kakun kanssa talliin.
Justus -teksti on kirjoitettu porkkanaraasteella. Aika taitavaa, eikö? Kolme kauranjyvää porkkanan ja Justuksen nimen alla kuvaavat orin vuosia - täydet kolme. Kakkua koristeltiin päältäpäin myös omenalla ja porkkanalla. Kakun reunat taas rakennettiin taidokkaasti porkkananpuolikkaista ja kauranjyvistä, jotka kiersivät koko kakun. Kakku valmistettiin hevosturvallisista aineksista sekä sisältä että ulkoa.
Justus saikin tänään paljon huomiota ja paaaaljon harjaamista, rapsuttelua ja hellimistä. Kyllä orin nyt kelpaa. Varmasti toivoo, että täyttäisi kolme vuotta vielä ensivuonnakin!
Nyt, kun Justus vihdoin on täyttänyt kolme vuotta, voidaankin orin kanssa työskentely aloittaa. Tosin rauhassa, kolme neljä kertaa viikossa noin parinkymmenen minuutin pätkissä. Työskentely aloitetaan Justuksen kanssa marras-joulukuussa ja tammikuussa orilla on lepokuukausi. Helmi-maaliskuussa taas työskentelyä, huhtikuussa lepokuukausi, touko-kesäkuussa työskennellään, heinäkuussa levätään, elokuu on 16. päivään asti lepoa, sillä silloin Justus täyttää neljä vuotta. Silloin päästään kunnolla työskentelemään orin kanssa.
Työstän juuri tällä hetkellä Justuksen varustekokoelmaa. Tosin sen kanssa kestää, sillä... no, olen laiska. Ainakin tämän asian suhteen. Mutta eipä sitten muuta (kaiketi...), joten Justus ja minä taaperramme viettämään Jussin syntymäpäivää.
08.11.2009
Eilen Justus kävi ensimmäisessä ulkopuolisessa valmennuksessaan. Valitettavasti vasta tänään pystyin lisäämään valmennuksen sivuille, mutta...
Uusi ympäristö, uusi käsittelijä ja tietenkin ne oudot pallerot, joihin Justus ei ollut päässyt tutustumaan. Tuttu ja turvallinen omistajakin lähti - mikä nyt avuksi? Taisi Justukselle iskeä koti-ikävä, kun ei ketään tuttua ollut näkyvissä ja olisi vielä töihinkin pitänyt ruveta!
Aluksi Jussi oli hermostunut ja jännittynyt. Pian kuitenkin valmentajan rauhallisuus ja määrätietoisuus rauhoitti oriin ja kaksikko pääsikin tekemään valmennuksen tehtäviä. Eiköhän Justus pian jo taapertanut Rezin perässä luottavaisesti, vaikka pelottaviakin tehtäviä oli.
Kaiken lisäksi Justus palkittiin valmennuksen loputtua heinällä ja harjauksella! Eiköhän orin kelvannut.
28.10.2009
Justuksen kanssa päästiin muuttamaan uuteen kotitalliin (vanhaa ei ollutkaan, mutta leikitään että oli). Talli on Suomen maissa sijaitseva Cimbery Ponies. Justus on kotiutunut hyvin ja onkin jo aiheuttanut päänvaivaa omistajalleen (jollei loimia lasketa) karkaamalla laitumelta, vaikka ori jäikin laitumen läheisyyteen ja antoi ottaa itsensä kiinni, mutta myös uusia harjoja on kulutettu urakalla, eli ori on maistellut "hieman" harjoja. No, eiköhän tämä tästä. Eivätkä kepposet ole vielä orilta loppuneet: yhä ori jaksaa olla ylienerginen, innokas pikku tutkija. Pian orilla on kolmivuotissyntymäpäivä.
Hoitotoimenpiteet ja huomion saaminen eivät mene tutkimusreissujen ohitse. Ne ovat suunnilleen samanarvoisia keskenään tälle oriille, olettaisin. Huomiosta orivarsa pitää niin paljon, että joskus pitää hieman aiheuttaa ongelmia, jotta huomiota saataisiin. Hoitamiseen saa varata kauan aikaa ja useimmiten siihen vierähtääkin (vähintään) tunti. Tämä neuvokas orivarsani Justus nimittäin ottaa kiinni hihasta tai takista, jos harjausta ei orin itsensä mielestä ollut tarpeeksi. Toimenpiteiden aikana Justus kyllä käyttäytyy hienosti.
Olen vetänyt Jussin pois Villivadelman valmennusporukasta: niin nuoren kuin Justus on, ei kannata "aikuisten valmennuksille" lähteä. Aloitellaan siis ihan kevyesti ja rennosti tämän oripojan kanssa.
17.10.2009
Justus on jo opetettu riimuun, talutukseen, kiinnisitomiseen, kavioiden vuoluun (ja käsittelemiseen yleisesti), kuolaimet ovat tulleet myös tutuksi ja kuljetuskoppiin mennään, siellä ollaan ja sieltä tullaan nätisti. Eilenhän Justus täyttikin jo kaksi vuotta! Juoksutusta ja irtohypytystä ollaan jo yksivuotiaasta asti kehitetty, jotta ori oppisi tottelevaiseksi ja tottuisi varusteisiin. Justukselle on suunniteltu myös ajoon opettamista, pitäisi se nopeasti lyödä (tai olla lyömättä) lukkoon niin päästäisiin jatkamaan ajo-opetusta, jos päätetään orille se opettaa.
Vähän kerrallaan Jussin kanssa puuhastellaan, ei liian pitkiä aikoja työtä tällä pirteällä, seurallisella ja mukavalla hevosella. Seura näyttää orille kelpaavan paremmin kuin hyvin, oli se sitten ihminen, hevonen tai jokin muu eläin. Pahimmassa tapauksessa myös laitumen juoma-astiasta on Justus etsinyt seuraa, mutta sittenhän joku onkin tuonut nuorukaiselle kaverin, jonka kanssa riehua.
Kunhan Justus pääsee ratsun työn makuun, hankitaan ehkä oriille oma paijailija omistajansa ohelle. Voisi Justuskin pitää erityisen paljon siitä, että joku muukin hyörisi oria hellimässä kuin omistaja ja mahdollisesti pari tallin (ulkopuoleista?) tyttöä.
Justuksen kanssa ollaan jo pieniä maastolenkkejäkin tehty, maastossa ori on hypännyt pikkuisten puunrunkojen ylitse: maastossa irtona hyppäämisen ennätys lienee 30 senttimetrin paikkeilla. Eikös sekin ole jo jonkinmoinen saavutus? Erittäin luotettava ja rohkea Justus näyttää jo nyt olevan, toivottavasti pysyy sellaisena. Tosin loimi ei vieläkään pysy päällä kunnolla.
Tarkoituksena olisi tehdä myös Jussille oma liikuntaohjelma, tämä tosin vasta kolmivuotiaana. Myös tarvikkeet (harjat, loimet, suitset, satulat ym.) listattaisiin jollekin ja jos Jussi saisikin hoitajan, niin pitäisihän hänellekin päiväkirja pistää! No, suurin osa näistä kuitenkin on tulossa vasta sitten, kun orilla on ikää jo kolme vuotta.
13.10.2009
Tänään Justus sai kuvat. Hienot kuvat. Ja Justus sai myös sukuselvityksen. Hieman lyhyen... Mutta älkäätte syyttäkö minua. Justus näyttänee odottavan innolla jo ensimmäisiä kunnon ratsastuskertoja, nyt ollaan jo totuteltu orin kanssa satulavyöhön (tai tässä tapauksessa loimivyöhön), mikä ei Jussille sinänsä mikään ihme ole - onhan se jo muutamaan kertaan joutunut loimeakin käyttämään. Vaikka ei se loimi nyt niinkään ole pysynyt siellä selässä, vaan jotenkin Justus on taikonut itsensä pois sieltä. Toivotaan, ettei tämä jää orille tavaksi.
10.10.2009
Justus osaa jo käyttäytyä hienosti riimu päässä ja taluttaessa, nyt kun herra on oppinut kuka taluttaessa määrää. Alkuvaiheessa orin teki aina mieli poukkoilla minne sattuu, kaikki uusi oli tutkittava ja vähintään kerran oli yritettävä karata (ja joskus "Jussi" onnistuikin). Justuksen kanssa ollaan jo hieman satulahuopaan tutustuttu, mutta satula ja satulan "irtotavarat" odottavat vielä kaksivuotispäivään asti. Herra pääsi myös vakiovalmennuskurssille suomenhevostalli Villivadelmaan.
Herra on osoittautunut varsin fiksuksi ja miellyttämisenhaluiseksi persoonaksi. Tietenkin pilkahdus ilkikurisuutta ja huumorintajua on luonteessa eikä aina jaksaisi jauhaa samoja asioita moneen kertaan. Justuksen kanssa ollaan siis opetellessa yhdistelty uusia ja tuttuja asioita niin, että tutut asiat eivät välttämättä olekaan niin tuttuja, kun pitää jotain uuttakin samalla huomioida. Justuksen kanssa arvojärjestyksestä ihmisten ja herran itsensä välillä ollaan päästy sopimukseen ja luottamusta ihmisiin on vahvistettu erilaisilla tehtävillä.
Olihan se kuitenkin kauheaa, kun ensimmäisen kerran piti vaikkapa muovipressun päällä kävellä. Justus aiheutti melkoisen kohtauksen ensimmäisellä kerralla, mutta tämän jälkeen ori näytti, että osaa myös luottaakin ihmisiin: kaikki ns. tehtävärataan sisällytetyt tehtävät (muovipressu, väistämiskäskyt, "seuraa johtajaa"...) suoritettiin lähes täydellisesti, kun ensin oltiin säikäytetty omistaja ja muutama muu puolikuoliaiksi.
02.10.2009
Päiväkirjamerkinnät ovat hieman vähemmälle jääneet. Kuitenkin, ensi kuussa pääsemme kaiketi osallistumaan ensimmäiseen valmennukseemme, kunhan itse löytäisin tälle herrasmiehelle sellaisen. Myös luonne pitäisi kirjoittaa.
06.09.2009
Rajattoman Justus - tämä hevonen oli yksi suomenhevoshankintavaihtoehdoistani. Ensin minulle tarjottiin Sapluunan Luna BLS ja Lummiina BRE -nimisiä suomentammoja ja olihan ne molemmat ihan mukavan tuntuisia. Seuraavaksi tarjottiin suomenhevosoria nimeltä Teatron Valtias. Tämä tapaus olikin todella ihana, mutta valitettavasti herra oli iältään liian vanha - vain vuoden, mutta kuitenkin. Tilausvarsaa ehdoteltiin Susikalliosta ja Hoshikuzu -tallin kasvattia Hoshikuzun Kompuroijaa, enkä näistä kummastakaan löytänyt mieleistäni. Myös Kadotetun tallista yritin tilausvarsaa etsiä, mutta yhdistelmät eivät vain tuntuneet sopivan. Seuraavaksi Rajattomasta tarjottiin myytävistä hevosista minulle hevosia ja lupasin katsella niitä. Myös Lakean Pokemon -nimistä "irtohevosta" tarjottiin, kuitenkin eri omistajalta. Hevonen ei kuitenkaan ollut "se oikea", ja tutkiessani Rajattoman myytäviä ja niiden sukutauluja, bongasin listoilta Rajattoman Justuksen ja Rajattoman Tuulikin. Tuulikki oli jo mennyt, joten näin päädyin ostamaan Justuksen. Aloin heti väsäilemään sivuja hevoselle ja tänään sainkin ne valmiiksi - nyt vain odottelemaan jatkoja tämän herrasmiehen kanssa!
Rajattoman Justus on virtuaalihevonen
Rajattoman Justus is a SIM-game horse