etusivu hevoset toiminta talli-info

Kuukausikirjeet

Kuukausikirjeet vuodelta 2010:
5.6. - 4.5. - 1.4. - 1.3. - 7.1.
Kuukausikirjeet vuodelta 2009:
1.12. - 1.11. - 1.10. - 1.9. - 4.8. - 22.6. - 1.6. - 1.5. - 1.4. - 9.3. - 1.3. - 0.2. - 0.1.

Kesäkuu (5.06.2010)

Talli siirtyy kesälomalle ainakin kesäkuun ajaksi. Tähän kirjeeseen ei tarvitse vastata, sillä vuokrat kuitataan automaattisesti tältä kuulta. Satunnaisia päivityksiä saattaa tallin sivuille tulla. Vieraskirjaa käydään tarkastamassa useammin kuin sähköpostia.
Pahoittelut siitä, ettei lupaamaani toimintaa järjestetty tälle kuulle (kutsun ja kaikki tein kyllä julkaisukuntoon). Mietiskelin kuitenkin, ettei minulla ole nyt ainakaan kesäkuun aikana paljoa virtuaalipuuhailla. Kesäloma kestää todennäköisesti maksimissaan elokuuhun asti, riippuen ajastani ja jaksamuksestani.

Kesäterveisin Janina S. (http://suklaakarkki.net/accusal)

Siirry ylös

Toukokuu (4.05.2010)

Tässä kuukausikirjeessä pyydetään vain kuittaus, mikäli hevonen jää vielä asumaan Accusaliin. Mikäli hevonen muuttaa/on muuttanut, on toivottavaa myös ilmoittaa siitä.

- Janina S.

Siirry ylös

Huhtikuu (1.04.2010)

Hei taas!
Taas on aika lähettää kuukausikirje ja samalla tuttuun tapaan on vuokranmaksun aika.

Huhtikuussa ei järjestetä (vieläkään) toimintaa.
Tallin tulevaisuudesta sen verran, että mielessäni on muutamaan otteeseen käynyt tallin tauolle laittaminen. Tämä ei kuitenkaan tunnu vielä oikealta vaihtoehdolta mielestäni, sillä tallin itsensä kanssa sujuu ihan hyvin. Eri asia on kuitenkin toiminnan olemattomuus. Valmennukset olisivat muuten hyvä toiminnan muoto, mutta tämänhetkisen elämäntilanteeni vuoksi en jaksa pitää valmennuksia.
Olen harkinnut villien kisojen järjestämistä ja jonkinlaista tapahtumaa, jossa piirrettäisiin kuva tai kirjoitettaisiin tarina tapahtumista. Esimerkiksi pelkästään accusalilaisten kesken jokin leikkimielinen kilpailupäivä. Olisiko tällaiseen tapahtumaan (tai niihin villeihin kisoihin) kiinnostusta teillä?

Lisäksi olen (toivottavasti) maininnut tallikirjasta ja aktiivisuuspisteistä ja palkinnosta. Tämä on edelleen harkinnassa, mutta en ole saanut juurikaan edistynyt tämän kanssa.

Pahoittelut mahdollisesti sekavasta kirjeestä.

Terveisin,
Janina S. (http://suklaakarkki.net/accusal)

Siirry ylös

Maaliskuu (1.03.2010)

Tervehdys taas!
Pahoitteluni, ettei viimekuussa tullut kuukausikirjettä. Helmikuun vuokra kuitattiin siis ilman mitään kirjeitä, mutta niille, joilla on tammikuun tai joulukuun kuittaamattomat vuokrat tulee kuitata vuokra 14. päivään mennessä - huomautuskirje lähetetään tuttuun tapaan 7. päivä.

Tästäkin kirjeestä tulee lyhyt, sillä Accusalissa ei ole todennäköisesti toimintaa juurikaan ennen kuin VRL tulee tauolta tai saan uuden ulkoasun sivuille. Ulkoasulle julkaisupäivämäärä on laskettu huhtikuun loppupuolelle. Vielä yhteen valmennukseen on kommentit kirjoittamatta, mutta yritän saada ne kirjoitetuksi viimeistään silloin, kun uusi ulkoasu julkaistaan.

Sitten asiaan, joka minun piti jo helmikuussa ilmoittaa. Nykyinen vuokranmaksutapa pysyy vielä samana, mutta olisiko teidän mielestä parempi, että huomautuskirje lähetettäisiin samaan aikaan kuukausikirjeen kanssa (erikseen tosin) ja kuittausaikaa olisi viikko huomautuskirjeen lähettämisestä?

Lisäksi olisi todella mukavaa, jos saisin muutakin kommenttia tallista, nyt kun uusi ulkoasu on tekeillä ja tekstejä on helppo päivittää. Onko Accusalin toiminnassa (saa valittaa myös laiskuudestani!) parannettavaa tai johtaako jokin teksti harhaan, olisiko tarvetta täydennyksille tai pitäisikö teidän mielestä tallia laajentaa parilla karsinalla tai mitä ikinä keksittekään.

Lisäksi olen pyöritellyt jonkin aikaa mielessäni, että tallikirjaan kirjoittamalla asiakkaat saisivat jonkinnäköisiä aktiivisuuspisteitä joista seuraisi jokin kiva palkinto, kun niitä olisi tietty määrä. Mitä mieltä olisitte tästä (olisiko kiva, lisää ehdotuksia vai onko käytäntö jo liian kulunut tai epäreilu joitakin kohtaan?) ja mikä voisi olla mieleinen palkinto?

Ystävällisin terveisin,
Janina S., http://suklaakarkki.net/accusal

Siirry ylös

Tammikuu (7.01.2010)

Tässä kirjeessä pyydetään vain kuittaus lukemisesta, mikäli aiotte vielä Accusalissa asua (toivottavaa myös ilmoittaa, mikäli aiotte lähteä). Pahoittelut lyhyestä kirjeestä. Accusalissa ei todennäköisesti järjestetä tammikuussa toimintaa.
Lisäksi tahtoisin vielä kysyä, jos joku on halukas vastaamaan, pitäisikö vuokranmaksuaika säilyttää nykyisellä (aikaa kuitata kuukausi/kuukaudet 7. päivään -> huomautuskirje -> mikäli ei vastausta 14. päivä paikka vapautetaan) vai mikäli vuokraa ei kuitata kuluvalla kuukaudella, 1. päivä seuraavalla kuukaudella tallipaikka vapautetaan?
Joulukuun valmennuksiin pyritään saamaan mahdollisimman nopeasti kommentit, niitä saa tulla kyllä kyselemään jos tuntuu että venyvät pitkään.

Nixtus & Janette: Vielä Metsämännyn Kävyltä ja Coleralta puuttuu vuokrasopimus, Coleralta myös tammikuun vuokra.

- Janina S. (http://suklaakarkki.net/accusal)

Siirry ylös

Joulukuu (1.12.2009)

Talvinen tervehdys kaikille!
Ensimmäinen joulukalenterin luukku on jo aukaistu, mikä Accusalilaisten kesken tarkoittanee taas yksityistilanteen kartoittamista.

Ensiksi tahdon sanoa syyn, miksi ei lupaamaani valmennusta pidettykään marraskuussa. Valmennusta ei pidetty sen takia, että tälle kuulle en järjestä kilpailuita. Tämän kuun toiminta koostuu ainoastaan valmennuksista, joita pidetään viisi. Perjantaina 4.12. on kouluvalmennus (vaativa B), lauantaina 12.12. estevalmennus (110cm), sunnuntaina 20.12. kouluvalmennus (vaativa B) ja sunnuntaina 27.12. estevalmennus (120cm). Nämä valmennukset ovat avoinna kaikille, mutta accusalilaisille on myös oma valmennus: tiistaina 15.12. on estevalmennus. Vaikka kutsun sivulla lukee radan korkeuden olevan keskimäärästä laskettu, tietyssä tilanteessa voidaan järjestää eritasoisia ryhmiä. Eli reippaasti vain osallistumaan, mikäli kiinnostaa osallistuminen.

Joulukuu onkin Accusalin synttärikuukausi - viralliseksi syntymäpäiväksi määrättiin 15.12. Accusal täyttää siis vuoden ja tahtoisinkin kiittää kaikkia, jotka ovat tallia tukeneet osallistumalla tallin toimintaan, etenkin Teitä, jotka yhden tai useamman hevosen on talliin majoittanut!

Ja näin tähän samaan viestiin vielä etukäteen hyvät joulun- ja uuden vuodentoivotukset kaikille! (:

Hyvää joulunodotusta,
Janina S. (http://suklaakarkki.net/accusal)

Siirry ylös

Marraskuu (1.11.2009)

Hei taas!
Uuden ulkoasun myötä on taas tullut aika lähettää kuukausikirje ja katsoa, kuinka moni nykyisistä asiakkaistamme jatkaa vielä Accusalissa.

Nykyään ei enää etusivulle merkitä tapahtumia, vaan ne löytyvät pelkästään toimintasivulta. Kuitenkin, tässä kuussa pidän valmennuksen (ehkä kaksi) vain accusalilaisille, joten tasotoiveita otetaan vastaan. Kilpailuita tässä kuussa pidetään vain kolmet, näyttelyt ja kenttä- ja estekisat. Ensi kuu on kuitenkin Accusalin synttärikuukausi, joten sille pyrin järjestämään enemmän toimintaa.
Tälle kuulle en valitettavasti raveja saanut järjestettyä, mutta taisivat muut lupaamani tulla?

Ja sitten siirrytään vuokrasopimuksiin alias hoito-ohjeisiin. Vanhat tiedot on poistettu, mutta laidunajat näkyy mm. hevossivulta. Laitan ne vielä tähän, jos jotakuta kiinnostaa ne tästä lukea.
Metsämännyn Käpy - karsina 1, laidun 6, aamutarhaus
Mumio la Peda - karsina 2, laidun 5, kokopäivätarhaus
Hilikun Vilikku - karsina 3, laidun 6, kokopäivätarhaus
Tohiseva Yötuuli - karsina 4, laidun 1, kokopäivätarhaus
Yötuulen Tuonetar - karsina 5, laidun 1, kokopäivätarhaus
Walhalla LAC - karsina 6, laidun 7, kokopäivätarhaus
Colera - karsina 7, laidun 3, kokopäivätarhaus
Wild Wood Will - karsina 8, laidun 2, aamutarhaus
Jäkättäjän Tatu - karsina 9, laidun 8, kokopäivätarhaus
Moran Rox - karsina 10, laidun 2, iltatarhaus
Tarhakaverit löytää etsimällä mahdollisen saman laitumen joltain toiselta hevoselta (esim. Metsämännyn Käpy & Hilikun Vilikku).
Nyt toivoisin siis, että lähettäisitte uudet tiedot uusiin vuokrasopimuksiin
1) käyttäen lomaketta A, joka löytyy osoitteesta http://www.suklaakarkki.net/accusal/AcbgPF.htm
2) käyttäen lomaketta B, joka löytyy osoitteesta http://www.suklaakarkki.net/accusal/yksityiseksi.htm
Käytäthän lomaketta A VAIN SILLOIN, jos pystyt vastaamaan kaikkiin kohtiin oikein!
Mikäli käytät lomaketta B, MUISTA mainita Huomioitavaa -kohdassa olevasi jo asiakas!

Lisää saa kysyä, jos jotakin kohtaa ei tajunnut tai muuten vain tulee kysymyksiä. Ennen laidunkohtiin vastaamista olisi hyvä lukea laitumista http://www.suklaakarkki.net/accusal/info.htm -osoitteesta. Laiduntilojen kuvaus löytyy toiseksi viimeisenä. Valitettavasti pihan pohjapiirrosta ei vielä olla saatu julkaisukuntoon, joten sitä joutunette odottelemaan jonkin aikaa.

Lämpimin terveisin
Janina S. (http://suklaakarkki.net/accusal)

Siirry ylös

Lokakuu (1.10.2009)

Hei kaikille!

Päivien lämpötilat ovat jo viilenneet ja pimeä saapuu taas aikaisemmin. Kuitenkin Accusal pyörii vielä pystyssä vailla syysmasennuksen häivääkään, kiitos Teidän! Nyt on taas aika katsoa, kuinka moni pysyy matkassa mukana seuraavaan kuukauteen.

Tämä kuukausi ei todennäköisesti tule sisältämään mitään kovin hehkeää ja aktiivista toimintaa. Vaikka sivuilla itsessään ei näy välttämättä kovinkaan aktiivista päivittelyä, itse hiki hatussa valmistelen lupaamaani ensi kuun toimintaa. Kuten joku onkin jo ehkä huomannut, vaihtuu marraskuussa myös uusi ulkoasu sivuille. Tämän ja tekstien kanssa siis pääosin aherran tämän kuukauden. Saattekin ensi kuussa varautua lähettämään uuden lomakkeen (valitettavasti!), sillä talli-info koki melkoisen laajennuksen ja tätä myötä kuvailut tarkentuivat ja Accusalin ympäristö muuttui hieman, mm. laitumiltaan ja laidunjärjestykseltään. Tästä ei kuitenkaan tämän enempää. Marraskuulle olen myös toivomusten mukaan kaavaillut valmennusta tai kahta, joten taso- ja lajitoivomuksia otetaan vastaan.

Tämän kuun toimintaan kuuluu vain kilpailut. Tällä hetkellä kalenterista löytyy yhteensä 4 kilpailua, kaksi esteratsastuskisaa ja kaksi kouluratsastuskisaa. Muuta aktiviteettia en voi tähän hätään luvata, mutta tietenkin mikäli aikaa riittää, tulee tälle kuulle ainakin yksi kisa lisää. Todennäköisesti esteitä.

Joulukuussa Accusal täyttää ensimmäisen täyden vuotensa. Tämän vuoksi joko joulu- tai tammikuussa yritän pitää jonkin normaalista toiminnasta poikkeavampaa toimintaa. Ehdotuksia otetaan vastaan, jos joku ideoitaan tahtoo kertoa. ;D

Syysterveisin,
Janina S. (http://suklaakarkki.net/accusal)

Siirry ylös

Syyskuu (1.9.2009)

Hei kaikki accusalilaiset!

Kuten jo aiemmin olette todennäköisesti huomanneet, kuukausikirjeiden pituus lyhenee lyhenemistään. Tämä toivottavasti ei tuota ongelmia eikä tarkoita (ainakaan usein…) että toiminta Accusalissa jotenkin vähenisi. Kuitenkin, kuukausi on vaihtunut elokuusta syyskuuhun ja on aika lähettää kuukausikirje ja samalla kartoittaa asukkitilannetta. Lisäksi kirje muutaman kysymyksen, johon ensimmäiseen toivoisin ainakin Accusalin kisoissa käyvien ja toimintaan aktiivisesti osallistuvien vastaavan, ja pientä infoa marraskuun toiminnasta.

Seuraavaksi muutama sananen syyskuun toiminnasta. Syyskuussa ei järjestetä todennäköisesti muuta toimintaa, kuin loppupuolella (suunnitteilla 27.-30. syyskuuta) kouluratsastuskilpailut. Luokkia on helposta C:stä vaativaan A:han, joten jos sopiva kisakaveri löytyy, niin osallistukaapa ihmeessä (kunhan ensin kutsut menevät VRL:on kisakalenteriin). Ja kuten aina ennenkin, kilpailujen tultua kalenteriin, päivitän ne myös etusivulle ja toimintasivulle.
Marraskuun toiminnasta olen jo jonkinnäköistä kaaviota tehnyt. Seuraavia kilpailulajeja olen suunnitellut: Kenttäesteratsastus (KERJ), porrastetut kilpailut (lajiehdotuksia vastaanotetaan), Virtuaaliravien Edistämisryhmän (VRER) alaiset ravit ja VNT:n alaiset näyttelyt. Tosiaan, porrastettuihin kilpailuihin otetaan lajiehdotuksia vastaan. Ja seuraavaksi lupaamani kysymykset:
1) Mitä (ja minkä tasoista) toimintaa (kilpailut, vaellukset, leirit, valmennukset, jne.) Sinä tahtoisit Accusaliin enemmän/järjestettävän?
2) Mitä mieltä Sinä olet marraskuun toimintasuunnitelmista (lajit, pitäisikö olla enemmän/vähemmän, muuta mitä haluaisit sanoa)?
3) Onko Sinulla parannusehdotuksia Accusaliin tai Accusalin toimintaan liittyen?

Terveisin,
Janina S. (http://suklaakarkki.net/accusal)

Siirry ylös

Elokuu (4.8.2009)

Hei taas!

Nyt ollaan jo elokuussa ja kuukausikirjeet astuvat taas normaaliin Accusalin arkeen. Tämä kirje ei todennäköisesti tule varsinaisesti sisältämään mitään asiaa, mutta pääsettehän ainakin maksamaan vuokran.

Alkukuun estekisoista on jo tulokset tulleet, mutta loppukuulle (30. ja 31. päivä) on järjestetty kahdet pienet kisat, esteitä myöskin. Jos sopiva hevonen ja luokka löytyy, niin menkääpä ihmeessä osallistumaan! Ensikuun kisoista yritän tehdä ainakin suurimman osan koulukisoja, jotta sekin laji saataisiin hereille meillä päin. Mitä muiden lajien kisoja Te haluaisitte Accusalissa järjestettävän?

Niille, jotka eivät viimekuun vuokraa maksaneet eivätkä vastaa tähän kirjeeseen 7. päivään mennessä lähetetään huomautuskirje ja siihen on aikaa vastata 14. päivään asti.

Hyvää loppukesää/alkusyksyä kaikille,
Janina S. (http://suklaakarkki.net/accusal)

Siirry ylös

Välikirje (22.6.2009)

Hei kaikki accusalilaiset!

Tämä on vain pieni "välikirje", joka koskee Accusalissa järjestettyjä valmennuksia ja tallipaikkoja.

Ensin valmennuskommenteista asiaa: Kuten joku on ehkä huomannutkin, tänä päivänä on etusivulle tullut ilmoitus valmennuskommenttien poistamisesta. Tosiaan, kommentit poistetaan 1.7. valmennuksista 1-7 (nyt kaikissa kommentit), joten jos olette valmennuksiin osallistuneet ettekä ole kommentteja talteen ottaneet, nyt on siis siihen viimeinen tilaisuus.

Toisena asiana on hevosten tallipaikkaa koskeva aihe. Selatessani hevosten sivuja läpi muutamalla hevosella luki tallipaikkanaan jokin muu kuin Accusal/ei lukenut tallipaikkaa ollenkaan. Koska en keneltäkään minkäänlaista viestiä ole saanut ja on turha pitää hevosta listoilla, jos hevonen ei oikeasti olekaan enää tallin asukki, tarkastan tässä samalla, ketkä eivät ole enää Accusalin asiakkaita. Joten toivon, että ainakin ne, jotka eivät enää ole Accusalin asukkaita, laittavat viestiä tännepäin jotta tiedän poistaa hevosen listoilta.

Tähän kirjeeseen ei ole pakko vastata, mikäli hevosesi sivuilla lukee Accusal majapaikkanaan. Halutessaan toki saa vastata.
- Janina S. (http://suklaakarkki.net/accusal)

Siirry ylös

Kesäkuu (1.6.2009)

Hei kaikki accusalilaiset!

Nyt kun päivät ovat taas valoisia ja lämpimiä, on mukava olla ulkona raikkaassa ilmassa. Ja nyt on taas aika kysyä tallin porukalta, kuinka moni vielä pitää hevostaan tämän tallin katon alla. Alla myös todella pieni kysely, koskien Accusalissa järjestettäviä kilpailuita.

Kuten joku onkin jo mahdollisesti huomannut, on kesäkuun kisoja jo etusivulle ilmestynyt. Kuten lähes aina, kilpailut ovat esteratsastusta. Luultavasti ei sen enempää kilpailuita tule tässä kuussa (jollen sitten innostu järjestämään). Mikäli nyt saan innostuksen kilpailuiden järjestämiseen, todennäköisesti kisat tulevat olemaan pieniä kouluratsastuskisoja. Mahdollisia tasotoiveita voi tämän kirjeen vastaukseen laitaa, mikäli tahtoo. Myös toiminnasta saa tehdä toivomuksia, (esim. leiri - mitä mieltä juuri Te olette?) minkälaista ja -tasoista toimintaa tarvitsisi Accusaliin.

Lopuksi kysyisin pari pientä kysymystä, minkälaisia kilpailuita Te tahtoisitte Accusaliin järjestettävän? Voit käyttää vapaamuotoista muotoilua tai käyttää allaolevia kysymyksiä pohjana. 1) Minkä lajin kilpailuja? 2) Pitäisikö järjestää useammat kisat kuin nykyään? 3) Pitäisikö kisoja sijoittaa enemmän kuun alku-, keski- vai loppupuolelle (vai 'kaikkiin'?) 4) vapaa sana - toiveita tai vastaavaa

Heinäkuusta vielä sen verran, että kilpailuita todennäköisesti ei tulla järjestämään ainakaan kuun alkupuolelle, johtuen siitä, että joudun itse tutustumaan Raamatun saloihin. Myöskään kuukausikirjettä ei välttämättä tule, em. syystä. (Vuokra tällöin kuitattava vieraskirjaan/sähköpostiin kuukauden aikana)

Terveisin, Janina S. (http://suklaakarkki.net/accusal)

Siirry ylös

Toukokuu (1.5.2009)

Hei!

Accusalin asukkaiden omistajille on taas aika lähettää kuukausikirje ja selvittää, kuinka monen hevonen vielä jää talliin. Tallissa ei kovinkaan paljon ole näkynyt päivityksiä, mutta koko kuukauden ajan olen suunnitellut jo kesäkuun toimintaa ? tämän vuoksi toukokuun toimintamäärä jää todella alhaiseksi.

Tämän kuun toiminta tulee olemaan kilpailumuotoista ja nyt kilpaillaan kouluratsastuksen parissa. Kolmet kilpailut ovat tiedossa. Kunhan kutsut ovat valmiit ja ne ovat päässeet VRL:n kisakalenteriin, ne lisätään tavalliseen tapaan etusivulle. Sitten vain osallistumaan, mikäli sopivia luokkia löytyy!

Tämä kuukausikirje jäi lyhyeksi, kun ei mitään merkittävää ole tiedossa tällä hetkellä. Myös tallipäiväkirjaan voi halutessaan vuokran maksella (Hevoset -> linkkipalkin oranssista laatikosta ?tallipäiväkirja?).

Lämmintä kesän odottelua kaikille! :)
Janina S. (http://suklaakarkki.net/accusal)

Siirry ylös

Huhtikuu (1.4.2009)

Heips!

Maaliskuu vilahti hetkessä ohi ja taas on aika lähettää kuukausikirje. Ensi alkuun tahdon ilmoittaa, että tämä kuukausikirje tulee olemaan (toivottavasti!) viimeinen kirje tästä sähköpostiosoitteesta. Tästä lähtien yhteydenotot otetaan molemmin puolin sähköpostiosoitteeseen admin_accusal@suklaakarkki.net. Lisäksi nimimerkkini vaihtuu Janina S:ksi, millä ei nyt suurempaa merkitystä ole - ei kuitenkaan tarvitse ihmetellä, kun ei enää Härmää näy (tai ainakaan pitäisi näkyä) sivuilla.

Pahoittelen vielä, että maaliskuussa ei tullutkaan lupaamiani valmennuksia ja kilpailuita. IRL-elämä vei kuitenkin aikaani ihan liikaa, kiittäkäämme kokeita ym., joten en ole kerinnyt kunnolla keskittymään Accusaliin - antakaatte anteeksi tästä. Tässä kuussa pyrin lisäämään aktiivisuuttani, joten järjestämme Accusalissa ainakin viidet kilpailut ja toivon mukaan enemmän. Valmennuksia järjestetään myös, nämä sijoittuvat kuitenkin loppukuulle kuten viimeksikin. Valmennuksien määrästä ei ole tietoa. Yksi näistä tulee olemaan vain accusalilaisille avoin, kuten viimekuussa oli tarkoitus.

Uudistukset saatiin ajallaan pois alta. Lisää ehdotuksia kuitenkin saa lähetellä sähköpostin, palautelomakkeen tai vieraskirjan välityksellä. Toivon mukaan uudesta ulkoasusta löytää helpommin etsimänsä. Nykyään hevosten laatikot ovat suunnilleen samanlaisia kuin aiemmin, mutta laatikon oikeassa reunassa on paperin kuva (tai se ainakin yrittää esittää jonkinlaista paperia), joka ”kuvaa” vuokrasopimusta. Se on linkitetty hevosen vuokrasopimussivulle (ts. hoito-ohjesivulle). Vuokrasopimussivulle on kirjattu hoitomuoto, karsinapaikka, laidunjutut, ruoat (mitkä ruoat jaetaan tarhaan. Huomioittehan, että aamuruokia ei milloinkaan jaeta tarhaan, vaikka sivuilla mahdollisesti lukeekin kaikki!) ja viimeisenä mahdollisia omistajan antamia ohjeita. Mikäli ei uudistuskirjeeseen kirjoittanut huomioitavaa hevosesta tai haluaa muokata sanomaansa, voi reippaasti laittaa sähköpostia asiasta - tiedot ovat muokattavissa milloin tahansa. Vuokrasopimukset voi kuitenkin katsoa myös ”pikalinkeistä”, jotka löytyvät Hevoset -sivun linkkipalkista.

Lopuksi vielä tahdon kysyä, että olisiko kolmas vuokranmaksutapa tarpeellinen mielestänne? Vuokranmaksutapa nro 3 olisi vain lomake, jossa olisi kenttinä nimi, hevosen nimi (/hevosten nimet) ja kuukausi. Nimeen tietenkin nimi, hevosen nimeen hevosen nimi ja kuukausi -kenttään kirjoitettaisiin sitten kuukausi, jonka vuokran maksaa.

Terveisin, Janina S. (http://suklaakarkki.net/accusal)

Siirry ylös

Uudistuskirje (9.3.2009)

Hei kaikki!

Jotta uudistukset pysyisivät aikataulussaan, pyydän teitä vastaamaan seuraaviin kysymyksiin ja tutustumaan uudistuksiin hieman tarkemmin. Suurta infoa ei uudessa tiedotteessa ole, mutta lisää saa kysyä. Uudistuksista voi lukea lisäinfoa osoitteesta http://suklaakarkki.net/accusal/tiedote2.htm.

Paketiksi haluan: (täysi-, puolihoito tai karsinapaikka)
Tarhaus hevoselleni: (kokopäivä-, aamu-, päivä-, iltapäivä- tai iltatarhaus)
Hevoselleni saa hankkia laidunkaverin: (kyllä / ei)
Karsinapaikaksi haluan (http://www.suklaakarkki.net/accusal/pohjapiirrustus.htm): (väh. 3 vaihtoehtoa, karsinoista 1-10)
Hevosen pääkuvaa saa käyttää hevoset-sivulla (malli uudessa tiedotteessa): (kyllä / ei)
Laidunpaikaksi haluan (http://i246.photobucket.com/albums/gg116/hamarahemmo/Jotain/pohjapiirrustus_kesken.jpg): (vähintään 2 sopivaa, laitumista 1-3, 5-8)

Muuta huomioitavaa hevosesta: (vapaa sana)
Muuttuneet tiedot: (hevosen muuttunut osoite tmv., vapaa sana)

- Härmä (http://suklaakarkki.net/accusal)

Siirry ylös

Maaliskuu (1.3.2009)

Hei!

Kuukausi on taas vaihtunut ja on pienen infon aika tulevasta kuukaudesta. Maaliskuussa ei tule olemaan mitään normaalista eroavaa toimintaa, mutta huhtikuu-kesäkuu välisenä aikana Accusaliin tulee uudistuksia (lue tiedote: http://suklaakarkki.net/accusal/tiedote.htm).

Maaliskuulle on suunniteltu kilpailuita ja valmennuksia. Kilpailuiden määrä on vielä hieman hämärän peitossa, mutta kuten sivuilta on voinut huomata, on jo muutama kisa laitettu ja osallistujia otetaan (http://suklaakarkki.net/accusal/erj04.htm, http://suklaakarkki.net/accusal/erj05.htm, http://suklaakarkki.net/accusal/erj06.htm, http://suklaakarkki.net/accusal/erj07.htm, http://suklaakarkki.net/accusal/erj08.htm). Kisoja järjestetään maaliskuulle vielä kahdet, jotka sijoittuvat kuukauden loppupuolelle. Valmennuksia tulee myös kahdet, yksi vain Accusalin asiakkaille ja toinen on avoinna kaikille halukkaille. Valmennuksista ilmoitetaan normaaliin tapaan etusivun Tapahtumat -otsikon alla, kun ajankohta tiedetään ja osallistujia otetaan.

Huhtikuun ja kesäkuun välisenä aikana Accusal saa pieniä uudistuksia, kuten etusivulle (ja ylös) linkitetyssä tiedotteessa sanotaankin. Tiedotteessa on melko epäselvästi ja tiivistetysti selitetty, mitä on tulossa. Tähän kirjeeseen en laita kuitenkaan tietoa uudistuksista, mutta jos jokin asia askarruttaa tai haluaa kysyä uudistuksissa (tai jossain muussakin asiassa!) niin rohkeasti vain sähköpostia tännepäin. Mielelläni kerron lisää ja vastaan kysymyksiin. :)

Tiedotteessa mainittiin myös vuokranmaksutavat -otsikon alla varoitus! -huomioteksti ja huomautuskirje, jotka hieman harhaanjohtavasti on sijoitettu vain kuukausikirjeen oheen. Tosiasiassa tämä koskee myös tarinan kirjoittamista: mikäli tarina ei ole tullut seuraavan kuun ensimmäisenä päivänäkään, lähtee hevosen omistajalle huomautuskirje ja hevosen nimen perään tulee varoitus! -teksti. Huomautuskirjeeseen on aikaa vastata viikko. Mikäli vastausta ei ole kuulunut, hevosen paikka vapautuu toiselle. Huomautuskirje lähetetään kuun 7. päivänä, tähän asti on aikaa vastata

Turhien erottamisten vuoksi pyytäisinkin, että jos tietää lähtevänsä pidemmälle lomalle, eikä pysty silloin kuukausikirjeeseen vastaamaan (tai tietää muuten, ettei voi vastata jonkin syyn vuoksi seuraavaan kuukausikirjeeseen määräaikaan mennessä), voisi ilmoittaa minulle vieraskirjan tai sähköpostin kautta.

Ja viimeiseksi, yllä mainitsin, että huomautuskirje lähetetään aina kuun 7. päivänä. Jos siis ei ole vastannut edellisen kuun kuukausikirjeeseen, voi kuitata senkin vastaamalla uuden kuukauden (tässä tapauksessa siis olisi maaliskuu, mikäli ei ole vastannut helmikuun kuukausikirjeeseen) kuukausikirjeeseen esim.: ”maksan myös viimekuun vuokran (kuukausi tähän)” ja mahdollisesti jokin syy.

Hyvää kevään odottelua asiakkaillemme, Härmä (http://suklaakarkki.net/accusal)

Siirry ylös

Helmikuu (x.2.2009)

Hei taas!

Taas on aika lähettää kuukausikirje ja pientä infoa tulevasta. Tällä kertaa kisoja onkin jo tullut, kuten etusivulta huomaa. Accusalin sivuilta löytää kaksi yhteistyötallia, joidenka kanssa olisi suunnitteilla järjestää jotakin toimintaa. Pahoittelen vielä layoutin tiheää vaihtumista, tämä nykyinen tulee kyllä olemaan pidempään ;)

Helmikuu on Accusalin ”toiminnan käynnistämiskuukausi”, joten pyrimme järjestämään melko paljon toimintaa. Tiedossa on kolmet jaoksen alaiset kisat, jotka löytyvät etusivulta tai Toiminta –sivulta. Valmennuksia on tulossa ainakin neljät: kuten päiväkirjassa olen sanonut, tulossa on este- ja kouluratsastusvalmennuksia kahdet molempia lajeja. Nämä sijoitetaan enemmänkin kuukauden loppupuolelle, kun kisat ovat enemmänkin sijoitettu kuun alkupuolelle. Mikäli kiinnostusta kilpailuihin tai valmennuksiin löytyy, mene ihmeessä osallistumaan! (Valmennuksiin mahdollista osallistua vasta tämän kuun puolella, kun ne on merkitty Tapahtumia –osioon etusivulla). Luultavasti maaliskuussa emme järjestä ainakaan valmennuksia yhtä paljoa, mutta tästä enemmän, kun tiedämme.

Ensimmäisessä kuukausikirjeessä en huomannut mainita seuraavaa: Aikaa vastata jokaiseen kuukausikirjeeseen on seuraavan kuukausikirjeen saapumiseen asti. Mikäli ei silloin ole lähettänyt vastaustaan, hevonen joudutaan ”erottamaan”. Mikäli et jostain syystä jotakin tiettyä kuukausikirjettä ole saanut, kirjoittelepa vieraskirjaan tai lähetä sähköpostia. :)

Tähän kuukausikirjeeseen liitin pienen kyselyn, johon toivoisin asiakkaidemme vastaavan.
– mitä mieltä olette Accusalin palvelusta: tulisiko jotain lisätä tai poistaa, olisiko mukavampi valita, haluaako hevoselleen puoliylläpidon vai kokoylläpidon tmv.?
– vaikka näin aluksi ehkä onkin hieman vaikea sanoa, järjestetäänkö Accusalissa liikaa, tarpeeksi vai sopivasti toimintaa?
– pitäisikö Accusaliin tehdä jotain muuta uutta ja erilaista? Jos pitäisi, mitä?

Kiittäen, Härmä (http://suklaakarkki.net/accusal)

Siirry ylös

Tammikuu (x.1.2009)

Hei!

Vuosi on vaihtunut uuteen ja nyt on taas kuukausikirjeen aika, jolla tarkastetaan ketkä vielä haluavat majoittaa hevosensa Accusaliin. Mitään erityisiä uudistuksia ei tule olemaan, mutta toimintaa pyrimme järjestämään enemmän (pahoitteluni ”nihkeästä” alusta). Pieni info-osuus tulevasta toiminnasta:

Tässä kuussa ei muuta toimintaa järjestetä. Helmikuussa kuitenkin tulossa mm. kolme valmennusta sekä mahdollisesti kolme jaosten alaista kisaa. Kuten päiväkirjassa lukeekin, valmennukset ovat kaikille avoimet. Tasoa, päivämäärää tai muutakaan tarpeellista ei vielä ole päätetty, näistä luultavasti kirjoittelen päiväkirjaan, kunhan tiedän enemmän. Myös seuraavassa kuukausikirjeessä näistä tullaan kertomaan. Ensikuun toiminnasta tulee myös enemmän päiväkirjassa ja seuraavan kuukausikirjeen myötä. :)

Aikaa vastata tähän kirjeeseen on seuraavaan kuukausikirjeeseen asti. Mikäli ei silloin ole vastannut, hevonen joudutaan ”erottamaan”. Mikäli et jostain syystä tiettyä kuukausikirjettä ole saanut, kirjoittelepa vieraskirjaan tai lähetä sähköpostia. ;)

Terveisin, Härmä (http://suklaakarkki.net/accusal)

Siirry ylös

vieraskirja
tähditä talli
sähköposti

HUOM!
Voit etsiä päivämäärän perusteella haluamasi kuukausikirjeen painamalla ctrl + f ja kirjoittamalla päiväyksen muotoon 0.(0)0. (esimerkiksi 1.3. tai 1.12.). Voit myös etsiä kuukauden perusteella (esimerkiksi maaliskuu).

© Janina S. 2008-2010
CC photog.